lauantai, heinäkuu 20
12:57
himassa
T�m� on luksusta: valtava n�ytt�, salamayhteys, n�ppiksest� l�ytyy ��kk�set (tosin m� unohdan koko ajan k�ytt�� niit�!).
Lennot meni hyvin, mit� nyt sek� Frankfurtissa ett� Mumbaissa ep�iliv�t ett� mun passi oli jonkun muun :) Kamojenkaan kanssa ei ollu mit��n ongelmaa, paitsi etten meinannu jaksaa kantaa sit� 15 kilon k�simatkatavarakassia terminaalista toisen Frankfurtissa (tied�tte isot kansainv�liset lentokent�t, joilla paikasta toiseen siirtyminen voi kest�� puoli tuntia ja vaatia kilometreitt�in k�velemist�). On maailman siisteint� olla kotona, tai oli ainakin alkuun kunnes m� tajusin ett� eih�n vika ole paikassa vaan minussa. Ei siit� sen enemp��.
Paska reissu vaan tulihan tehty�. M� alan koodata ihan kohta, antaa t�n nyt olla linjoilla jonkun aikaa, saatan vaikka ilmotella jossain vaiheessa ett� mist� minut l�yt��. Palaillaan.
keskiviikko, heinäkuu 17
11:08
jaljella 15h 42min
Tan jalkeen mun ei tarvi ikina enaa koskea tahan vitun paskamashiiniin jonka hiiri ei toimi ja netti on epaluotettava. Viimenen entry kirjotetaan himassa luksusolosuhteissa. Yay.
Eilen iltapaivalla oltiin sen mehandipron luona. Se oli siis sellanen ehka kaksvitonen muija, joka tekee niita hennatatskoja ihan rahasta esim. haita ja muita juhlia varten (tuskin kuitenkaan elaakseen, olihan se naimisissa ja silla oli pieni poika). Se opetti mulle miten ne tuubit askarrellaan, miten tahna sekotetaan ja selitti vahan sita tekemisen periaatetta ja yleisimpia kuvioita. Siistia. Ostin silta kilon hennaa ja nelja pulloa erilaisia oljyja joita siihen mossoon tarvitaan. Ilmankos Suomessa ihmisten tekemat hennatatskat on ihan paskoja, ku ne sekottaa sen jauheen vaan johonki teehen. Noilla aineilla mita mulla nyt on niista tatskoista tulee tallasia hullun tummia (varsinkin kammenissa) ja ne kestaa pitkaan. Vahan tuli tyyriiks, 1600 rupiaa eli 33,6 epsua, mutta ma oon kayttany taalla muuten suhteellisen vahan, ja noi on sellasta kamaa mita ei saa himasta. Tai siis saahan hennaa himasta, ehka jopa joitain noista oljyistakin, mut hinnat on todennakosesti vahan eri luokkaa. Ja emma itseasiassa edes tieda kuinka erilaista toi henna mita mulla nyt on on verrattuna johonki hiushennaan jota Suomesta saa.
Se muija teki mulle viela tatskat kasiin, talla kertaa kyynartaipeisiin asti, silleen miten ne tekee just haita yms. varten. On aivan vitun hienot. Tata ma rupeen puuhaamaan.
Illalla ei tehty mitaan, mina varsinkaan ku mulla oli ne tahnat kasissa (mita kauemmin jaksaa pitaa, sita tummemmat kuviot tulee ja sita pidempaan ne kestaa).
Nyt aamulla olen pakkaillu, Shailaja toi mulle joiltain tutuilta lainatun vaa'an (ei nailla ole himassa), ja se on kylla niin aataminaikuinen ja epaluotettava etta ma oon ihan varma joutuvani maksamaan ylipainomaksuja. Se vaaka on nayttany esim. mun painoks kaikkia mahollisia lukuja 60 ja 70 kg:n valilta, etta tarkkuus on huikea.
Miljoonien punnitusten jalkeen mulle on muodostunu sellanen kasitys etta toi matkalaukku painaa 25-30kg, mut tuntuu kylla vahan silta et ei oo mahollista. Sehan oli tullessa jo 28kg, ja kylla toi mun mielesta nyt raskaampi on. Tai mahotontahan sita on arvioida. Kaikki painavat kamat (shampoo- yms. pullot, kengat, kirjat) on siirretty kasimatkatavaroihin, ja tottakai ne tuliaiskirjat on haipyny, mut kai ma oon silti ostanu enemman ku mita noi poistuneet kamat painaa. Sen takia 25kg:n tulokset tuntuu aika kasittamattomilta. Sithan sen nakee, sakko on 1% lipun hinnasta per ylipainokilo. Paljonkohan mun lippu makso?
Ja by the way, jos kasimatkatavarat punnitaan ma olen NIIN pissassa, reppu ja laukku yhteensa ainakin 13 kiloo, raja on vissiin 7 tai 8. Toisaalta, sillon ku lennettiin tanne ni ihmisilla oli ihan uskomattomia pakaaseja siella koneessa. Esim. muija joka istu mun ja Susannan vieressa ei saanu laukkuaan ite alas sielta ylalokerosta, se paino varmaan saman verran ku toi mun matkalaukku...
Ai niin, sit tas on viela yks pikku huolenaihe. Siirsin eilen lentolippuja reppuun, ja lueskelin siina Toolon Matkatoimiston mulle ystavallisesti luovuttamaa Matkailijan opasta. Siina kerrottiin etta Euroopan ulkopuolisten lentojen paikkavaraukset pitaa varmistaa 72 tuntia ennen lahtoa soittamalla lentoyhtioon, muuten voi olla ettei mahu kyytiin. Voi vittu saatana. Porukat lupas selvittaa, jotenki luulis etta ne olis sielta matkatoimistosta maininneet jotain sillon kun niita lentoja siirrettiin. Kun mulla ei kai varsinaisesti edes ole paikkavarausta, tai on, mutta se tulee voimaan vasta sit ku ma menen sinne check-iniin ja maksan sen 84 euroa. Tai emmina tieda. On meinaan vahan sellanen juttu etta ma saan uskomattoman itkuraivarikohtauksen jos ma en paase taalta pois nythetivalittomasti. Toisaalta, olihan se Frankfurt-Mumbai Euroopan ulkopuolelle suuntautuva lento, luulisi etta se varmistussaanto koskee myos sellasia, eika me kuitenkaan minnekaan soitettu kolmea vuorokautta ennen lahtoa. Ku ma en nyt ihan ymmartany etta varmistetaanko sillon kun a) lennetaan Euroopasta sen ulkopuolelle b) lennetaan Euroopan ulkopuolelta Eurooppaan c) lennetaan Euroopan ulkopuolella.
Kulutin koko eilisillan miettien kaikkea mika voi menna pieleen:
1) Highwaylla on kauheet ruuhkat tai joku onnettomuus tai sateiden takia tie poikki ja me myohastytaan, parhaassa tapauksessa ollaan ite jossain onnettomuudessa. Ollaan kylla lahossa kolmen aikaan iltapaivalla, ajomatka kestaa 4-5 tuntia ja kone lahtee 2:50, etta siina on varaa vahan juuttua ruuhkiinkin. Mita onnettomuuksiin tulee, kun taalla kerra on jo pari viikkoa hengissa selvitty ni eikohan yks 200 kilsaa viela mee.
2) Lippujen kanssa on joku ongelma. Lentojenvaihdot ei naykaan koneella tai sit sen varmistussoiton tekematta jattaminen estaa mun lahdon, tai Visa ei kelpaa sen 84 euron maksamiseen tai jotain muuta naurettavaa. Tahan skenaarioon ei ees oo mitaan rauhottelukeinoa, koska taa on Intia ja mita vaan voi tapahtua.
3) Matkatavarahassakkaa:
a) Koneella ei nay etta mulla saa olla 30 kg kamaa (normaali 20kg, rotarivaihtareille erikoislupa), ja joudun maksamaan hulluna sakkoa.
b) Kasimatkatavarat punnitaan ja joudun maksamaan hulluna sakkoa.
c) Matkalaukku painaa helvetisti yli ja joudun maksamaan hulluna sakkoa.
Naihinkaan ei oikein ole mitaan rauhottelua, koska kaikki on ihan mahdollisia. A-kohdasta saattais viela selvita puhumalla ja c-kohta on periaatteessa epatodennakoinen, jos toi vaaka nyt nayttaa edes yhtaan sinnepain. B sen sijaan on taysin mahdollinen.
4) Kone tippuu ja ma delaan hirveessa vitutuksessa ajatellen etta vietinpas elamani kaks viimesta viikkoa vaaralla puolen maapalloa taysin vieraiden ihmisten kanssa eika ollu edes kivaa. Rauhottelut: lentaminen on turvallisin matkustusmuoto mita on, ja jos ma olen selvinnyt kaks viikkoa tallasessa liikenteessa ni joku lento-onnettomuus ois kylla suurta kohtalon ivaa.
5) Jatkolennon kanssa on jotain hassakaa (ks. kohta nro 2). Rauhottelut: siina vaiheessa ollaan kuitenkin jo Euroopassa, lentokenttavirkailijat puhuu varmasti englantia ja todennakosesti viela sellasta englantia mita ymmartaa. Sitapaitsi jos kaikki on sujunu Mumbain paassa hyvin, ei Frankfurtissakaan enaa pitais tulla mitaan ongelmaa.
6) Ks. kohta nro 4.
7) Jaan Helsingissa nakkiin tupakan ja viinan maahantuomisesta alaikasena (olis vittu syntyny edes alkuvuodesta ni tupakkia sais tuoda ihan laillisesti!). Taa ei oo paha, ja sen voi valttaa jattamalla tupakit ja viinat ostamatta, mita en tosin aio tehda ellei repun pieni tilavuus pakota.
8) Joudutaan johonkin hirveeseen onnettomuuteen moottoritiella Helsingin ja Hameenlinnan valilla. Rauhottelut: toi olis jo NIIN karmeeta kohtalon ivaa etta sellasta ei hitto soikoon tapahdu. EI TAPAHDU.
Etta hyvilla fiiliksilla. Mita vaan kunhan ma paasen poispoispois, kotiinkotiinkotiin.
tiistai, heinäkuu 16
13:15
jaljella 1d, 13h, 35min
Ihme tapahtu edellisen entryn jalkeen: me todella lahettiin sinne kaupungille, melkein ajoissa!
Ei mentykaan Sakarioille, vasta huomenna, ku se Khushboon koulu on siina highwayn varrella matkalla Mumbaihin (ja Sakariat siis asuu koulun alueella). Dalaleilla kaytiin, olivat oikein mukavia, sain niilta sita taloa kuvaavavan piirustuksen jonka on tehnyt joku japanilainen vaihtari. Ihanan kevyt ja vahan tilaa vieva lahja :)
Kaupungista ostin kolme (!) punjabi-mekkoa housuineen ja huiveineen. Oisin tietty ostanu pelkat mekot mutku niita ei myyda silleen. Ehka ma keksin ainaki niille huiveille jotain kayttoa. Se vaatekaupassakaynti oli muuten ihan uskomatonta: kaikki kuteet oli viikattuina hyllyssa, ja myyja veti niita sielta tahtia mekko per sekunti ja levitti tiskille naytille. Siita sai sit valkata mika naytti kivalta. Tuntu NIIN syntiselta, ku kaveri latkii 50 mekkoa poytaan ja ma otan niista yhen, sehan joutu tietenkin sit viikkaamaan ne takas sinne hyllyyn. Ma ostin valmiita pukuja, mut ois voinu myos valkata kankaan ja ne ois tehny siita puvun huomisaamuun mennessa. Shailaja kaski niiden nayttaa mulle myos kankaita, ma sanoin etta turha vaiva ku ma tykkasin noista kolmesta valmismekosta ja aion ostaa ne, mut se vaan sano etta ainahan voi kattoa. Taas myyja latki kangasta poytaan ja me pallisteltiin. Uskomatonta. Taal on kyl kaikki kuteet niin helmia, ma oisin voinu ottaa niista mekoista ihan minka tahansa. Jos joskus tulee takasin (sellaselle a/c-hotelli+biitsi+shopping -lomalle) ni tietaa pakata mukaan vaan kaks t-paitaa ja yhen hameen, etta voi ostaa kaupat tyhjiks. Ai niin tosiaan, ne kolme mekkoa joissa on hulluna peileja ja kirjailua ja muuta kivaa complete with huivit ja housut makso yhteensa 1400 rupiaa eli n. 30 euroa. Ei mun mielesta paha hinta, jos joku H&M myis Suomessa tollasia ratteja, jo yks mekko maksais sen kolmekybaa.
Sit ostin lisaa rannerenkaita, suunnittelin lahinna antavani niita Lauralle ku itellani on jo Ahmadabadin reissulta, 18kpl/Rs.155 eli 3,25 euroa.
Teeta, 250 gramman pussi, Rs.43 eli 90 senttia. Mehandikirja, Rs.25 eli 50 senttia. Henna-aineet ostan sit silta muijalta jonka luokse meen joskus tossa kolmen maissa, ma sain nyt vasta tietaa etta se tosiaan tekee ammatikseen niita tatskoja. Aika siistia.
Mulla on jaljella viela jotain 150 euroa (rupioina tosin), eli oon kayttany tahan mennessa 70. Musta tuntuu etta jo tosta sangyn paivapeitosta ois saanu maksaa Suomessa sen 70 eukkia, siina maarin kirjottu se on. Itseasiassa Indiska myy tontyylisia peittoja, ja ne tosiaan maksaa sen 500mk tai enemman. Hullua.
Pikkasen kuluu viela, aattelin ostaa pari hindifilmia Mumbaista ihan siks etta saavat ihmiset kotona naureskella, ja sit ne mehandikamat. Jos viela suitsukkeita... no mut sita voi miettia sit ku toi laukku on punnittu. Koepakkasin meinaan just kamoja, Shailaja lupas antaa mulle sen vaa'an mut se ei oo nyt kotona. En voi varmalla sanoa mut musta tuntuu etta toi matkalaukku ei paina yli 30 kg. Kasimatkatavarat saattaa hyvin painaakin... no ei nyt ihan. Kai taa tasta, toivotaan.
Mulla on syyllinen olo ku ma oon ostanu niin hulluna kamaa, mut ne on kaikki lahinna mulle itelleni. Mulla ei oo isulle ja aipallekaan mitaan. No, ehka ma keittelen niille sit teeta, tosin saa nyt kattoo mille se maistuu suomalaiseen maitoon tehtyna.
Jotenkin sita vaan alkaa hirveen itsekkaaks ku pitaa miettia ettei tuu matkatavaroihin ylipainoa...
Tuli mieleen yks hassu juttu Ahmadabadin reissulta. Sillon sunnuntaina ennenko lahettiin osteleen, ku venattiin etta kuski safkaa, Dinesh alko jotain jutella etta me sitten kutsutaan teidat molemmat Kushin haihin, sitten viimestaan tuutte Intiaan uudestaan. Me siina jotain hymistiin, ja Dinesh jatko juttua etta "niin ja kylla mekin mielellaan tullaan teidan haihin, ettekos te kuitenkin tassa neljan vuoden sisalla oo naimisiin menossa?". Voitte kuvitella etta vedettiin teet vaaraan kurkkuun. Siina tilanteessa ei VOINU olla nauramatta. Sarahin kanssa sanottiin etta kumpikaan ei pysty kuvittelemaan edes kenenkaan kaverinsa menevan naimisiin lahimpiin viiteen vuoteen, saati etta oltaisiin itse yleensakaan menossa naimisiin, siis ollenkaan. Selitettiin etta ei se oikeen oo niin iso juttu lannessa, koska ihmiset saa asua keskenaan ja niilla voi olla yhteisia lapsia ilman etta ne on naimisissa. Sitapaitsi tuntuu etta meidan ikaluokasta loppupeleissa aika harva uskoo avioliittoon, miks uskoiskaan ku nykysistakin liitoista 52% paattyy eroon. Ma sanoin sitakin etta en ma oikeestaan ees halua etta mulla on joku vitun omistusasunto ja kiva mies ja pari kakaraa ja koira. Taa oli selkeesti Dineshille ihan ihmeellista, se kysy peraan etta "but you will settle, right? You will have a husband and a house and children?", ja ma sanoin uudestaan etta ei, ei tosiaankaan valttamatta. Se oli ihan shokissa. Tallasia hauskoja pikku kulttuurieroja.
Kai naa kokee sen hyvaks etta elama on suunniteltua ja varmaa, etta sa koko ajan tiedat mita tapahtuu seuraavaks. Naille lapsille niiden tulevaisuus on taysin kirkas: ensin koulu kunnialla loppuun, sit ehka universityyn, naimisiin, talo, lapsia, ikaantyvista vanhemmista huolehtimista, miehilla duunia kodin ulkopuolella ja naisilla kotona. Meista toi kuulostaa pirun tylsalta. Ja mita jos tossa ketjussa menee joku pieleen? Luulis etta niiden koko maailma kaatuu sit siihen. On se sellasta.
Ei oo niin huono olo enaa, panadol autto.
09:45
jaljella 1d, 17h, 5min
Jonain heikkona hetkena eilen lupasin Nilaxille lahtea sen kanssa illalla Rotary Club of Damanin installation ceremonyyn. Aattelin etta paskaaks tassa muutakaan, himassa lojuminen ei oikein houkutellu.
Parempi olis ollu jaada kotiin: siella kokouksessa oli vahan vitun tylsaa, mulla oli tan helvetin flunssan takia ihan karmee olo koko ajan (voi siistia lentaa kun on paa taynna rakaa! Finrexin loppu jo, panadolia on viela muutama kapseli), ihmiset ei taas millaan suostunu uskomaan etta ei, en syo mitaan (ei kai mulla oo nalka jos on kurkku kipee ja nena tukossa ja huono olo ja sit kello on jotain 10 illalla!).
Kohta (toivottavasti, kello kymmenesta oli puhetta mut...) lahetaan Shailajan kanssa kaymaan Sakarioilla ja Dalaleilla (lahjoja... mun pitaa paasta noista kirjoista eroon, ne painaa liikaa! ja mita ma sita paitsi jollain suomikirjoilla edes tekisin...) ja kaupungissa shoppaamassa. Iltapaivalla paasen tosiaan jonnekin missa joku opettaa sen hennatahnan sekottamisen ja siirtamisen tuubiin. Ja tekee mulle uudet tatskat, hahaa.
Ihan kohta kotiin. Ai niin porukat muuten soitti eilen, puhuttiin nelja minuuttia, vastaanottomaksu on vissiin jotain 2,63 egee... Ne vaan toivotti tervetulleeks himaan, ja kysy etta suostunko hoitamaan koiraa ens viikon ettei niiden tarvii ottaa sita Vuokattiin mukaan. Lupasin hoitaa, tajusin sitten vasta jalkeenpain etta en sitten voi liikkua ens viikolla oikein yhtaan minnekaan. No, kamppa on kuitenkin tyhja. Myydaankohan lentokentalla halpaa viinaa...
Jaahas Nilax just kavi tossa kysymassa et Riikka will you be ready by 11. Sanoin etta toki kultaseni, olen valmis jo nyt kun kello kymmenesta oli puhetta. Voi vittu naiden kanssa.
maanantai, heinäkuu 15
14:15
jaljella 2d, 12h, 35 min
Kaytiin just heittamassa Sarah rautatieasemalle, ne lahti sinne Goalle. Menevat ensin junalla Mumbaihin ja lahtevat sielta illalla bussilla kohti etelaa, dosamatka kestaa 16 tuntia. Nain Susannaa siina ovensuussa pikasesti, silla oli kai vissiin ihan hyva fiilis. Luulisin. Mua ei harmita tippaakaan, ma paasen sentaan ihan kohta kotiin! Odotan kauhulla lentoja, oon onnistunu nappaamaan jostain flunssan, nena on silleen kummallisesti tukossa koko ajan. Tai itseasiassa se ei oo kylla mikaan ihme etta ma oon kipee. Ei voi olla kauheen terveellista olla ensin 20-asteisessa autossa, sit kavella yli 30-asteisessa ulkoilmassa, sit taas viileeseen autoon, sit taas ulos, sit nukkumaan ilmastoituun huoneeseen jossa on lampoa +18, sit taas ulos... ja koko ajan joku tuuletin tai ilmastointikone puhaltaa naamalle, mika on vahan vitun arsyttavaa. Nenan limakalvot kuivuu ja piilarit liimautuu silmiin. Ei tarvii sietaa kohta enaa, ma oon ihan viboissani. Tulee olemaan niin ihmeellista nukkua kotona kun on hiljasta: ei tuulettimen huminaa, ei autojen torvenhuudatusta. Luksusta. Pitaakin muuten lahettaa aiteelle sahkopostia etta tekee mulle makaroonilaatikkoa torstaiks. Ihan kummaa, mun on kaks viikkoa tehny mieli makaroonilaatikkoa ketsupilla ja runsaalla juustolla. Se ei ees oo koskaan ollu mitenkaan mun lempiruokaa.
Lauantai-iltapaivana lahettiin tosiaan ajamaan Ahmadabadiin, mina, Sarah, Dinesh Sakaria ja autonkuljettaja. Matka kesti jotain 7 tuntia, ajettiin 110km/h highwaylla mika oli olosuhteet huomioonottaen hiton pelottavaa. Keskusteltiin autossa Dineshin kanssa mm. intialaisten eriarvosuudesta. Meille selvis esim. etta intialainen kuuluu hyvatulosiin jos tienaa yli 20 000 rupiaa kuussa, mika on sellaset 420 euroa. Muistelkaahan etta se Khushboon ja Kanikan matkatavaramaksu Helsinki-Vantaalla oli jotain 480 euroa, ma en oikeen tieda onko naa edes tajunnu etta se summa oli niin iso (ei oo nimittain viela maksettu mutsille takas, mun pitais kuulemma saada se raha mukaan ku lahen). Sehan on hitto varmaan enemman ku mun lentolipun hinta! Sit saatiin tietaa etta naa hyvatuloset maksaa veroja skebaut prosentin verran. YHDEN PROSENTIN. Ma en tieda voiko toi olla vai vastasko Dinesh peri-intialaiseen tapaan vaan jotain ymmartamatta edes kysymysta (hyvin tyypillista). Mut jos se on totta ni ei helvetti, ja naa pystyy viela selittamaan kaiken kurjuuden aina silla etta "there's so many people"! Eika naa nyt niin kovasti tee toita etta ne jotenkin ansaitsis saada pitaa ne rahansa enemman ku vaikka suomalaiset veronmaksajat, painvastoin.
Keskusteltiin myos takalaisista liikennelaeista. Moottoritiella nopeusrajotus on 65 km/h, mut kaikki ajaa vahintaan 80 km/h. Kakspyorasella ajaessa on pakko kayttaa kyparaa, mutta ma oon nahny tan kahen viikon tuhansia mopoja ja ehka kymmenen kyparaa. Jotta sais ajaa autoa pitaa olla kortti, mut kaytannossa kukaan ei ikina tsekkaa onko sulla sita. Etupenkilla pitaa kayttaa turvavoita, mut kukaan ei kayta ja takapenkilla niita ei edes ole. Pimeella ajettaessa pitaa vaihtaa lyhyet paalle kun tulee auto vastaan, mut kukaan ei laita. Kaikki ihan vaan siks et kukaan ei valvo ni mita turhia tottelemaan. Noistakin melkein kaikki on sellasia, et vois olla ihan fiksua toimia niiden asetusten mukaan vaikkei niita asetuksia edes olis, eika siita olis mitaan haittaa tai ongelmaa. Eihan kukaan kaske sua pitamaan kyparaa tai turvavoita ihan vaan periaatteesta!
Maisemat oli paljon miellyttavampia ku taalla pain. Banaanitiloja ja muuta mukavaa.
Ahmadabad on tosiaan 5 miljoonan asukkaan kaupunki, tosin me ei kaikesta mankumisesta huolimatta paasty nakemaan sita ihan keskustaa (palatkaamme mankumiseen myohemmin). Asuttiin cityn lansilaidalla, Satellite-nimisella alueella Trupti Sakarian sukulaisten luona. Se oli sellanen kolmen asunnon rivitalo, jokasessa luukussa asu yks veljeksista perheineen, yhessa 6 henkea, toisessa 9 ja kolmannessa vissiin viela enemman. Hirveita juppikamppia, ja siella oli jopa aika siistia ja ehjaa (vessoja lukuunottamatta tietenkin). Lauantai-iltana kaytiin paikallisessa McDonald'sissa syomassa, oli aika wow-experience. Ovella tehtiin kaikille miehille turvatarkastus metallinpaljastimen kera (kysyttiin et miksei naisille, ja meille selitettiin etta "in India the women never do anything wrong". Jaahas). Ruokalista oli ihan erilainen: ei mitaan naudanlihaa, ei mitaan kalaa, ei mitaan salaatteja. Tarjolla oli muutama kasvis- ja muutama kanavaihtoehto. Jalkkarit oli sentaan samoja.
Ma itseasiassa otin kuvan siita valotaulusta tiskin ylapuolella, missa on menu ja hinnat, mut se oli aika tyon ja tuskan takana. Ensin menin siihen zoomailemaan, ja joku aija tuli et hei hei et saa ottaa kuvaa. Ma olin etta pliis, se olis niin mielenkiintosta ku kotona on erilaista, ja se sano et no okei, kayn kysymassa takahuoneessa. Hetken paasta sama aija tulee sanomaan etta ota vaan se kuva, ma otan, ja toinen aija tulee "hello, I'm the manager of this restaurant, you shouldn't have taken that picture". Selitin etta mutta kun toi anto luvan, sit se toinen tyyppi tulikin siihen ja ma liukenin paikalta jattaen ne tappelemaan aiheesta keskenaan...
Henkilokunnan maara oli samaa luokkaa kun taalla yleensakin eli suuri. Jonossa yks staff member tuli ottamaan sulta tilauksen, merkkas sen lomakkeelle ja anto sen lomakkeen sulle. Sit sa meet sen lapun kanssa tiskille, ne antaa sulle ruuan ja sa maksat. Tosi kummaa. Maksamisesta tuli kauhee tappelu: muut jotain pallisteli siina (kaverit raahas koko suvun mukaan ku kerran raflaan mentiin), ma menin sit jonoon ja annoin tilaukseni sille aijalle. McChicken Meal, hinta muistaakseni 98 rupiaa eli pikkasen paalle epin. Olin menossa kassalle maksamaan, ja sit Dinesh syoksyy siihen ja sanoo etta ma en missaan tapauksessa saa maksaa itse. Ma sanoin etta kuule, mulla on ihan helvetisti kateista mukana ja ma haluan siita eroon, toiseks mua arsyttaa olla jonkun holhouksen alla, musta olis tosi kiva asioida ite jossain ekaa kertaa talla reissulla, ja Makissa se vois jopa onnistua ku henkilokunta puhuu loistavaa englantia, ja ku taa ruoka ei hitto soikoon maksa yhtaan mitaan! Se vitun aija repi sen tilauslomakkeen mun kadesta ja meni tiskille mun puolesta ja makso sen 98 rupiaa. Siis niin vitun uskomatonta.
Kummallista on kans naiden suhtautuminen kaikkeen palveluhenkilokuntaan. Esim. just tuolla Makissa mina ja Sarah istuttiin poydassa joka oli 1,5 metrin paassa roskiksesta. Oltiin syoty (safka oli hyvaa) ja tietenkin kerattiin paperit tarjottimelle ja oltiin viemassa niita pois, ku Dinesh taas tulee siihen hosumaan et ei ei alkaa tehko mitaan, staff kylla korjaa ne. Siis mun mielesta on ainakin niin taydellisen halveksuvaa niita toissa olevia aijia kohtaan (siella muuten oli pelkkia miehia duunissa!) jos istuu 1,5 metrin paassa roskiksesta eika voi ite vieda jatteitaan pois. Me sit lahinna rakatettiin mr. Sakarialle ja vietiin ne tarjottimet pois. Ihan samanlainen juttu lauantaiaamuna hedelmatorilla Nilaxin kanssa: ostettiin luumuja ja omenoita, sit Nilax anto auton avaimet sille hedelmamyyjalle, joka kiikutti meijan ostokset autoon. Ei siina silleen mitaa, mut auto oli toisella puolella katua, me seisottiin sen hedelmakojun edessa ja katottiin ku se aija vei ne kamat, sit venattiin etta se tuo ne avaimet takasin - ja ylitettiin ite katu ja mentiin autoon! Siis tollasta niin turhaa kaskyttamista! Vaikka joku voiskin aina teha kaiken sun puolesta, ni tarviiko sita joka kerta hyodyntaa jos ei siina oo mitaan jarkee?! Ja by the way naa ei ikina sano palvelijoilleen, autonkuljettajilleen, tarjoilijoille tai muille "alemmille henkiloille" edes kiitos.
Nyt ku on nahny jonkun vahan isomman mestan taalla (Ahmadabad), alkaa ymmartaa miks ihmiset tykkaa tasta maasta. Ma oon nimittain koko ajan yrittany kuumeisesti miettia miten on mahollista et kukaan ei koskaan sano Intiasta mitaan negatiivista mut mun mielesta taal on kurjaa. Juttuhan on just niin ku Kati tuossa jokin aika sitten vieraskirjassaan sano: jos sa meet johonkin Goalle (tai muuhun isoon kaupunkiin), asut ilmastoidussa hotellissa, lojut paivat biitsilla, illalla kayt ostamassa kamaa mika ei maksa mitaan, tsiigaamassa vahan nahtavyyksia, ja koko ajan joku juoksee sun perassa ja kohtelee sua ku kuninkaallista, ni miten voi olla viihtymatta? Sekin miten kaikki aina kehuu kuinka intialaiset on tosi ystavallisia ihmisia on aika kyseenalasta. Kyllahan naa meita (ja muita turisteja) kohtaan on ystavallisia, koska isantaperheille me ollaan vieraita ja "samanarvosia", torimyyjille ja muille ihmisille mita tuolla kaupungilla nakee me ollaan rikkaita valkosia joille hymyilemalla saattaa tienata vaikka kuinka helvetisti. Toisiaan, nimenomaan "alempiarvoisiaan" = koyhempiaan, ne taas kohtelee kun saastaa, mutta sita ei hotellissa asumalla nae. Ja asenteet on ihan kauheita: kysyttiin Sarahin kanssa et minka takia noi kaikki rekat ajaa pitkat paalla koko ajan, luulis etta ne ammatikseen ajavina tietaa kuinka arsyttavaa se on, ja mr. Sakaria vastas etta "you've got to understand that they are uneducated people". MITA VITTUA SITTEN?! Ei ne mitaan idiootteja oo vaikka olisivatkin olosuhteiden pakosta kouluttamattomia! Ei se oo niiden vika ettei vanhemmilla oo varaa johonki saatanan juppikouluihin! Samantyylinen juttu Mufteilla: kaikki muut astiat (taalla kaytetaan muovilautasia ja -kulhoja jne, on muuten sairaan rumia) viedaan safkaamisen jalkeen ulos palvelijan tiskattavaks, mut lasit ja muu sarkyva jatetaan sisaan ja Shailaja pesee ne ite. Kysyin miks, ja ne selitti etta "the servant might break them". Uskomaton suhtautuminen! Naista keskusteltiin Sarahin kanssa lauantai-iltana ennen nukkumaanmenoa.
No niin, takas Ahmadabadiin. Sovittiin etta sunnuntaiaamuna lahetaan liikenteeseen kaheksalta. Kiltteina tyttoina noustaan seitteman viistoista, kaydaan suihkussa, syodaan vahan paahtoleipaa ja tasan kaheksalta istutaan alakerran sohvalla valmiina lahtoon. Puoli yheksalta Dinesh tulee jostain ja sanoo etta hetki pieni, syon viela aamiaista. Yheksalta mentiin. Toi on yks niita arsyttavimpia juttuja taalla: aikataulut ei pida koskaan, ei edes suunnilleen. Naa ihmiset oikeesti kuluttaa varmasti yli puolet elamastaan siihen etta ne venailee jotain, mikaan ei ikina tapahdu silleen heti ja tehokkaasti. Samahan se nyt on lahetaanko kasilta vai ysilta, mut jos oltais sovittu etta ysilta ja lahetty kans sillon, me oltais voitu koisia tunti pidempaan! Taa loputon ajanhukka on yks parhaista syista lahtee himaan. Oonhan makin ehka noin maailman laiskin ja kaikkien juttujen tekeminen kestaa ikusesti, mut se ei oo MITAAN verrattuna tahan. Sillon aamulla lahettiin tsiigaan jotain mestaa missa Mahatma Gandhi on asunu, siel oli myos museo liittyen samaan kaveriin. Ihan mielenkiintosta, voisin kavella kirjastoon ja etsia sen sen itekirjottaman elamakerran jahka nyt paasen pois taalta ensin. Tosi kummallista muuten miten Gandhi on tosi arvostettu henkilo taalla, mut kukaan ei tunnu noudattavan niita ohjeita mita se kehitti. Ainoo nakyvissa oleva juttu on aarimmainen isanmaallisuus ja sellanen kulttuuri-itsekkyys, jos tiedatte mita ma tarkotan. Jotenkin... naa ihmisethan on tosi ystavallisia ulkomaalasille jne, mut tosi harvat silleen et ne ois vilpittomasti kiinnostunu siita keita me ollaan ja miten me eletaan. Niista on vaan kiva pukea meijat sariin ja intialaismekkoihin ja tatuoida meidan kadet perinteiseen tyyliin ja syottaa meille intialaista ruokaa ja jauhaa loputtomiin omista uskontojutuistaan. Naa ei jostain syysta pysty mitenkaan kasittamaan etta me ei automaattisesti arvosteta taalla just niita juttuja mita ne meille haluaa nayttaa. Esim. siella Gandhi-museossa Dinesh sano, etta sit ku meette kotiin ja ihmiset kysyy etta mita naitte Intiassa ni ensimmaisena ja tarkeempana kerrotte kayneenne Gandhi-museossa. Ma kerron ihmisille 1764 muuta juttua ennenku sen etta olin Gandhi-museossa! Naa ei vaan tajua et ei Gandhi oo sellanen suuri hahmo lannessa. Tai etta ei siella ihmiset yleensakaan oo kiinnostunu tollasista jutuista, sama se minka suurmiehen museossa ma olisin kayny missapain maailmaa tahansa, se ei silti lukeutuis tarkeimpiin juttuihin mita reissusta kerrotaan. Sama juttu siina miten ne hehkuttaa kaikkia rakennuksia ja maisemia jne kuinka on niin kaunista ja ihanaa ja upeaa ja aah. Kyllahan ma nyt Khushboon ollessa Suomessa ymmarsin, et vaikka meijan mielesta esim. matkalla mokille Sysmaan on jumalaisen kaunista maisemaa, ni taysin erilaisiin kauneuskasityksiin tottuneen intialaisen mielesta ne maisemat voi olla ihan mitattomia, eika niita siks mitenkaan ylitsepursuavasti boostattukaan. Samalla tavalla ma ymmarran sen ettei sita ehka kiinnostanu joku Hameen linna vaikka se on mun mielesta siisti paikka, koska naiden kulttuurissa rakennuksia mennaan kattomaan nimenomaan siks etta ne nayttaa komeilta, Suomessa ihmiset menee opastetulle kierrokselle linnaan koska on maailman siisteinta kuvitella kuinka ihmiset on tassutellu niilla samoilla lattioilla ja elany elamaansa siella satoja vuosia sitten. Mua ahdistaa ku mun pitaa hymyilla natisti ja ihastella juttuja jotka on mun mielesta ei yhtaan mitaan, mut niin taal on pakko teha koska ne hehkuttaa kaikkea niin hulluna. Naa ihmiset joiden kanssa me taalla pyoritaan on kuitenki kaikki matkustellu aika paljon, luulis etta ne tajuaa ettei me valttamatta olla kiinnostuneita siita mista ne luulee meidan olevan. Kaikki kyselee koko ajan mita me halutaan tehda, mut ei kuitenkaan toimi sen mukaan. Me sanottiin et ois kiva menna Ahmadabadissa lahinna cityyn pyorimaan, ehka vahan ostelemaan, kavelemaan, ihan vaan kattomaan millanen on intialainen suurkaupunki. Tehtiinko me niin? Ei, Gandhimuseon jalkeen kaytiin yhella koululla vierailemassa ja sit lahettiin tsiigaan jotain perkeleen Lord Swamina-monumenttia. Se oli sellanen iso, koristeellinen, temppelimainen rakennus, valmistunu v. 1992, rakentaminen kesti 20 vuotta. Lannessa kukaan ei alkais nykyaikana tekeen mitaan tollasta! Jotenki mua hairitsee miten kaikki mestat on tosi uusia. Tuntuu niin tyhmalta menna vaan kattomaan jotain rakennusta sen rakennuksen itsensa takia. Euroopassa tollasiin nahtavyysmestoihin liittyy olennaisena aina se historia, ei niista muuten kukaan ois kiinnostunu.
Swaminamestassa kaytiin myos kattomassa jotain multimediashow'ta ja nayttelyita joita oli kehuttu ainutlaatusiks koko maailmassa, voitte varmaan kaiken lukemanne perusteella arvata oliko ne sita.
Niin niista Gandhin oppien noudattamisista viela: onhan Suomessakin 85% vaestosta kristittyja, eika ne silti aina toimi kaikkien sen uskonnon kaskyjen mukaan. Ero onkin siina, et me ei myoskaan KUVITELLA tai VAITETA tekevamme niin, toisin ku naa taalla. Kaikki mita ne puhuu tuntuu olevan taysin ristiriidassa sen kanssa mita oikeesti tapahtuu. Kerroinko jo noista takalaisista musavideoista ja leffoista, miten ne on viela enemman seksiseksiseksi ku lannessa. Niista ei kukaan ota nokkiinsa, mut oikeessa elamassa naiset ei saa nayttaa tyyliin mitaan nahkaa tuolla kaupungilla. Ihan samantyyppinen juttu on se suhtautuminen itsea koyhempiin ihmsiiin: naa tykkaa hurskastella silla miten ne on tehny sitajasitajasita auttaakseen vahaosasia, mut sit ne kuitenkin kohtelee niita ku jotain elukoita. Kaikki on loppupeleissa hirveen kaksnaamasta.
Tottakai se miten me eletaan lannessa on epareilua jotain kehitysmaita kohtaan, mut me sentaan edes tiedostetaan ja myonnetaan se.
Truptin sukulaisten luo palattiin 15:30, syotiin lunch joka vei taas tunnin, ja Sarah ja mina kiehuttiin ku Dinesh kehtas ehdottaa etta pidetaan viela tunnin lepo ennen ku lahetaan kaupunkiin - me nimittain tiedettiin etta rotarykokous johon piti illalla menna alkais 19:30. Lahettiin lopulta kaupunkiin (ku oli ensin vahan istuskeltu ja venailtu etta autonkuljettaja syo...), ne vei meijat ensin varmaan uusimpaan ostoskeskukseen mita oli. Se oli kylla aika kokemus kans. Ensin piti ostaa 50 rupian (noin epin) hintanen SISAANPAASYLIPPU (tai Dinesh tietenkin makso), sit mentiin turvatarkastukseen, joka talla kertaa tehtiin myos naisille: metallinpaljastin, pengottiin kassit. Uskomatonta. Itse keskuksessa oli valokuvaaminen, videoiminen, oman safkan syominen ja kaikki mita nyt voitte kuvitella kielletty. Kauppoja oli hurjasti: pieni "tavaratalo" joka myi miesten, naisten ja lasten vaatteita plus jotain leluja, sisustussalaa, koruja, kosmetiikkaa jne, yks levykauppa (siella oli jopa "world hits"-hylly, jossa oli Abbaa, Brian Adamsia, Britney Spearsia, kaikkia mahollisia dancepoppaskiksia, vanhaa rokkia, Enrique Iglesiasta ja yks Eminemin vanha levy), yks pieni kangaskauppa ja ylakerrassa muutama rafla. Jotta rafloista sai ostettua jotain, piti ensin ostaa sellanen kortti johon ladattiin arahaa, vahan samaan tyyliin ku Hartwall Areenalla oli alkuaikoina, tiedatteko? Sit ma ostin sielta tavaratalosta yhen paidan (mitaan muuta ei raaskinu, se oli varmasti kaupungin kallein mesta), 325 rupiaa eli 6,8 euroa, ja kassalla ne sisaanpaasylipukkeet hyvitettiin! Eli kaytannossa niita myydaan ihan just siks et ihmiset ei tulis sinne ostariin hengaan vaan ostamaan. Ihan painvastanen ajattelutapa ku lannessa: siella halutaan etta ostarit on ihmisille "kuin toisia olohuoneita", koska ajatellaan etta kun niilla on sellanen kiva hengailumieliala ne myos ostaa kamaa helpommin. Lannessa halutaan etta ihmiset tulee ostariin lojumaan, taalla ei. Ai niin, kaikkein hassuinta oli tietenkin liukuportaat. Portaat sinansa oli ihan tavalliset, mutta ne on taalla aika harvinaisia, joten niiden luona oli kaytto-ohjeet (mm. nain astut portaisiin, nain poistut, varo ettei sarisi jaa kiinni mihinkaan) ja varotus: "use the escalator at your own risk!". Portaiden yla- ja alapaassa oli vartijat jotka katto etta ihmiset osaa kayttaytya, ja aika varovasti ne kylla siella toimikin. Hitto etta naurettiin Sarahin kanssa, se oli vaan niin kasittamatonta!
Todettiin etta shopping mall on ihan tyhma ja kallis paikka, joten mentiin sellaselle kauppakadulle minka ohi ajettiin lauantai-iltana. Siella oli varmaan 50 kojua vierekkain, ja ne kaikka myi melkein samanlaista tekstiilikamaa: perinnetanssipukuja (lyhyt toppi ja levee hame, molemmissa hulluna peileja ja muita koristuksia), sangynpeitteita, punjabi-pukuja (ne on just niita mita taalla kayttaa kaikki, pitka paitamekko, leveet housut ja huivi), muita vaatteita, tyynynpaallisia, pikkulaukkuja, koruja... ostin lahestulkoon kaikkea. Ei mitaan hajua miten ma vien ne himaan tai teenko niilla mitaan. Joka tapauksessa ma kaytin sunnuntaina yhteensa jotain 1570 rupiaa, 33 epia. Jos oisin hankkinu saman satsin himasta, hinnaks ois tullu karkeesti arvioiden nelinkertanen summa. Vahintaan. Huomenna mennaan viela osteleen Valsadista vahan jotain, ehka vaatteita, mut ainakin hennakamat ja teeta. Ja postikortit!
Illalla oltiin tosiaan rotarikokouksessa (jonka piti alkaa 19:30, me mentiin sinne joskus yheksan pintaan eika oltu vissiin ees hirveen pahasti myohassa...). Siella oli tylsaa, ja maailman torkeimpia aijia: se oli installation ceremony, eli inner wheelit oli kans mukana, ja sit ku oli niiden naisten vuoro pitaa omat puheensa ja vaihtaa pj-kaadyt sun muut, salissa kavi niin kauhee puheensorina ettei ikina! Niin vitun epakohteliasta! Niita naisia ois meinaan kuunnelluki oikein mielellaan, ne puhu ehka noin tuhat kertaa parempaa englantia ku miehet. Joka tapauksessa, illalla lahettiin viela Nilaxin ja Muftien kuskin kanssa himaan, oltiin perilla joskus kuuden aikaan aamulla. Sit koisasin pari tuntii, lahin saattamaan Sarahia asemalle ja nyt olen tassa. Ehka maailman sekavin entry, johtuu siita etta ma olen ymmarrettavista syista aika vasyny. Ja hitto et on huono olo, nokka vuotaa koko ajan ja kurkku on kipee.
Ai nii, Nilax kerto paluumatkalla autossa aika mielenkiintosia kokemuksia vaihto-oppilaista Intiassa. Vuosi sitten joku brassitytto, vuosivaihtolainen, oli loytany itelleen jonkun aijan, ne oli karannu yhessa Mumbaihin, hankkinu sielta moottoripyoran, vetany hirveet perseet, lahteny ajaan Mumbaista kohti Punea, joutunu kolariin ja tytto oli kuollu. Ei vittu! Ja muutama vuos sitten yks jenkkimuija oli menny taalla naimisiin... jotenkin naa oli sitten poliisin avustuksella purkanu sen avioliiton ja lahettany tyton kotiin. Sairasta.
Mut hei mie en nyt jaksa. Kohta paasee kotiinkotiinkotiin. Sitapaitsi mun pitaa ruveta tekemaan jotain suunnitelmaa miten noi kaikki kamat saadaan sniikattua sinne koneeseen. Kasimatkatavaroihin vaan kaikki painava. Mutsi ei suostu maksamaan ylipainomaksuja. Onkohan Mufteilla henkilovaakaa?
MITÄ?
se matkustaa heinäkuuksi intiaan, gujaratiin, valsadiin ja haluaa jakaa kaiken kanssanne.
MIKTI?
no kun turhuus on kivaa.
KIITOS
blogger.